Arabian Sivustolle

Hetkiä, joihin haluat pysähtyä

Puuteria ja pirteyttä viimeistelemään hetket

Arabia

24.03.2012

 

Ihana hetki viikonloppuaamuna sohvalla. Mikä voisi olla parempaa kuin täydelliset ja tuoreet aamupala-ainekset, jotka yhdistyy kiireettömään tunnelmaan ja ihanaan lukemiseen? Ovaalin muotoinen lautanen on loistava mutkattomaan syömiseen. Keräät vain oman saaliisi, on se sitten aamiaisherkkuja, makeita unelmia tai tapaksia. Istut mukavasti ja aloitat napostelun.

Naapurit tulevat heti töiden jälkeen syömään, jonka jälkeen matkataan yhteisten harrasteiden pariin. Tuore ja terveellinen ruoka on hyvinvoinnin sekä kunnon a ja o. Vaikka on kyseessä nopea arkirutiineihin kuuluva tapahtuma, hetkestä voi tehdä erityisen pienellä eleellä. Nautintoa myös arjen hetkiin! Muutama Runo-sarjan tuote KoKoon yhdistettynä varmistaa, että kukkia on aina kattauksissa juhlistamassa ihania arjen hetkiä yhdessä perheen sekä muiden läheisten kanssa. Kaikki ovat koolla saman pöydän ääressä, jossa vaihdetaan päivän kuulumiset sekä elämän opit.

Rentouttava viikonloppu ja pieni hetki aikaa olla kahden. Huolella suunniteltu tarjoilu, lasilliset hyvää viiniä, kaunis kattaus sekä muutama kynttilä tekevät tästäkin hetkestä ainutlaatuisen. KoKo-sarjan pelkistetty muotokieli taipuu arjesta juhlaan. Yksi tai kaksi osaa tummansinistä tai mustaa tekee hempeistä sävyistä ryhdikkäät sekä ylelliset. Tarjoiluun sopii alkuun artisokkakeitto ja pääruoaksi uunijuureksia sekä paistettua kuhaa voi-kermakastikkeella sekä rutistus sitruunaa. Jälkiruokana maistuu lajitelma käsintehtyjä suklaakonvehteja.

Rempseyttä ja rohkeutta peliin!

Arabia

24.03.2012

Kaikki parhaat tyypit kutsutaan koolle tänään. Täydellistä! Tarjoilu tulee olemaan simppeliä, mutta tarkoin harkittua: suosikki irtokarkit, rapeat perunalastut, parhaat pähkinät, lisäksi jokainen juomapullo on erilainen. Ohjelmassa on pelejä, valittuja kohtauksia klassikko leffoista ja muistojen hehkuttelua.

Meiningin pitää olla pirteää ja iloista tarjoilua, ohjelmaa sekä kattausta myöden. Buffet-henkisessä kattauksessa yhdistyy eri värejä sekä ripaus kuoseja. Erikokoiset ja sävyiset kulhot toimivat yhdessä sulassa sovussa. Suurimmassa kulhossa on runsaasti jäitä ja juomat viilenemässä. Pienemmissä kulhoissa on lajiteltu karkit makujen mukaan: hedelmäkarkit, lakut ja salmiakit sekä suklaat.

Huomaa kuinka kirkkaat ja pastelliset sävyt sopivat täydellisesti yhteen! 50-luku yhdistyy tähän päivään. Herkulliset limsapullot ja nippu värikkäitä pillejä ovat piste i:n päälle. Juomat tarjoillaan mukeista, sillä keramiikka pitää juomat viileänä pidempään kuin lasi. Lisäksi mukit voi halutessaan viilentää pakkasessa ja ottaa esiin vasta aavistus ennen tarjoilua.

Yhdistelyn iloa

Arabia

12.03.2012

Helsingissä ja koko Suomessa on herkullinen hetki käsillä. Designpääkaupunkivuosi on käynnissä ja suomalainen muotoilu saa ansaitsemansa huomion. Vie Miira Zukaleen suunnittelema riemastuttava Kotikaupunki-muki tuliaisiksi maailmalle ja osta muistoksi ainutlaatuisesta vuodesta.

Näin Miira Zukale kuvailee Kotikaupunki-mukiprojektia:

Kun sain toimeksiannon suunnitella Helsinki-aiheisen koristeen mukille, minulla oli heti selkeä visio siitä, että haluan tehdä neljä eri teemaa: kaupunki, puisto, meri ja minulle kotoisia elementtejä sisältävä kortteli. Lähdin työstämään aihetta kynän, paperin ja saksien avulla. Leikkasin piirtämäni kuvion ja sovittelin sitä Teema-mukin ympärille. Halusin mukista raikkaan näköisen ja siksi valitsin valkoiselle pohjalle murrettuja pastellivärejä. Lopullisten kuvioversioiden valmistuminen kesti noin viisi kuukautta. Pidin Arabian kanssa tehdystä projektista ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Mielestäni Helsinki on helposti lähestyttävä ja suloinen. Vaikka Helsinki on suurkaupunki, se on samalla pieni ja kotoisa. Helsingissä on paljon iloisia asuinalueita, kiinnostavia kortteleita, viihtyisiä pihoja, hienoa kaupunkiarkkitehtuuria ja arkkitehtuurin lisäksi torit, kauppahallit ja mukulakivikadut. Halusin Kotikaupunki-mukin koristeisiin mukaan myös Helsingin parhaat ja kauneimmat kulkuvälineet, ratikan ja polkupyörän. Olennainen osa Helsinkiä ovat myös monet puistot, jotka keräävät ihmisiä yhteen ja meri, jolta näkyy kaupungin siluetti tuttuine rakennuksineen. Näitä kaikkia minulle tärkeitä Helsingin elementtejä halusin tuoda Kotikaupunki-mukien koristeisiin.

KoKo + kahvi = totta

Arabia

12.03.2012

Hyvä kahvi ansaitsee arvoisensa kattauksen. KoKon uudet karkkivärit houkuttelevat leikkimään kattauksella, vaikka kahvireseptimme takaa löytyvän barista Kalle Freesen mielestä kahvipuuhat pitääkin ottaa erityisen vakavasti. Kahvia käsitellään kunnioituksella ja rakkaudella. Näitä kuppeja saa rakastaa rajumminkin, sillä KoKo-kupit ja -kipot kestävät mikron, pesukoneen ja vuosikausien ansaitun lempiastia-aseman. Kutsu kaverisi kylään ja nautiskelkaa kunnon kahvilla!

Kallen Café au lait with a modern twist:

Modernissa Café au lait:ssa korostuu raaka-aineiden laadukkuus. Parhaan makuelämyksen takaa tuorepaahtoinen, tumma ja täyteläinen suodatinkahvi sekä täysrasvainen luomumaito. Kalle suosittelee Café au lait:hen helsinkiläisen Kaffa Roasteryn Moonson Malabar -kahvia.

Valmista ensin kahvi. Kiehauta vesi ja anna jäähtyä hieman. Punnitse oikea määrä digitaalista keittiövaakaa apuna käyttäen, 6 grammaa kahvia per 100 grammaa vettä on hyvä suhde. Jauha kahvi karkeaksi pressopannua varten ja laita kahvi esilämmitettyyn pressopannuun. Kaada hieman vettä ja sekoita kahvia kevyesti: näin kaikki kahvi kastuu varmasti. Lisää loppu vesi ja anna kahvin hautua neljä minuuttia. Kaada maito kuppiin ja lämmitä mikrossa. Älä kiehauta maitoa. Kun neljä minuuttia on kulunut, painele kahvin pintaan muodostunut kuori lusikalla. Voit halutessasi kaapia pinnalle jäävän vaahdon pois – tämä vähentää sakan määrää kupissa. Paina mäntä kevyesti alas, odota hetki ja kaada kahvi ihanan isoon KoKo-mukiin. 0,5 litran uutuusmukeihin mahtuu juuri sopivasti kahvia laiskoihin viikonloppuaamuihin.

Tervetuloa nauttimaan hetkistä, joihin haluat pysähtyä. Keväällä ja kesällä 2012 lähdemme unohtumattomalle kesäretkelle, joka on pullollaan ihania Arabia uutuuksia, inspiraatiota, vinkkejä, reseptejä ja uusia ystäviä. Pysähdy hetkeksi ja nauti.

Osta Arabia tuotteita ja voita luksusyö hotellissa. Osallistu ja voit voittaa »